Tämän blogin tarkoitus on tuoda näkyväksi työtä jota luokassa tehdään. Se on avoimuutta. Se on dokumentaatiota oppilaiden töistä. Oppilaat tekevät paljon hienoja töitä, jotka ansaitsevat tulla nähdyksi. Jos saat ideoita tai inspiraatiota tekemiseen, ole hyvä! Ethän kuitenkaan kopioi kuvia ilman lupaa.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kevään hehkua

Maalasimme keväisiä värejä ja tunnelmia vanhoille cd-levyn kansille akryyliväreillä.
































lauantai 26. maaliskuuta 2011

Ja tämä voisi olla prinsessan valkoinen lemmikkihiiri.



Teimme pieniä otuksia erilaisista tilkuista ja kierrätyskankaista. Lapset saivat itse ideoida hahmot. Tuli marsuja, nalleja, junia ja vaikka mitä. Tässä yksi ihastuttava idea, valkoinen hiiri!

Ja lisää linnoja sekä linnan hoviväkeä ja prinsessoja.





Olisiko tämä marionettiprinsessa siitä samasta sadusta? Välillä hän on Kaukaisen maan prinsessa, välillä prinsessa vailla valtakuntaa, välillä yksinäinen prinsessa tai kaikkien suosima prinsessa. Hän tuli Prahasta, marionettikaupungista, meidän satuja elävöittämään.






Linnoja

Teimme draamasadun sydämettömästä lohikäärmeestä. Satu sijoittui Hopeakaupunkiin ja Kultakaupunkiin, joissa molemmissa oli muurien ympäröimä linna. Kaupunkien välillä asusti lohikäärme, joka sieppasi jokaisen matkalaisen vangikseen. Kaupunkilaiset olivat onnettomia, eivätkä uskaltaneet poistua kaupungista. Mietittiin mitä tehdä, ritarit ja prinssit valjastettiin pyydystämään lohikäärmettä. Salaperäinen kauppias ilmestyi kaupunkiin ja tarjosi lohikäärmeen sydäntä sijoitettavaksi sydämettömän lohikäärmeen rintaan. Ongelmana oli vain miten saada se hurjan eläimen rintaan? Lapset keksivät keinon ja niin selvisi lohikäärmeen ongelma: Hänellä ei ollut ystäviä, eikä hän tiennyt miten niitä saada ja siksi hän sieppasi kaupunkilaisia vangeikseen. Vasta lapset osasivat opettaa hänelle miten saada ystäviä! Lopuksi lapset saivat vielä keksiä mitä iloa kaupunkilaisille voisi olla lohikäärmeestä. Tuli hienoja lentokoneita, liukumäkiä ja arvaatte vaan miten hienoja muita ideoita!
Nämä linnat on piirretty draamasadun päätteeksi. Onko niissä muutamissa näkyvä loikäärme hurja vai jo kiva kaveri, jonka selässä voi lentää naapurikaupunkiin tai laskea helteisenä päivänä liukumäkeä viileään veteen!